Treeniholistin vierotusoireet

Sitkeä flunssa on kyllä meikät löytäny. Viiettä päivää lämpöä ja tuntuu, ettei pienintäkään merkkiä parantumisesta ole ilmassa. Suututtaa, ärsyttää, v****taa, tylsistyttää ja raivostuttaa. Ruokailuthan menee nyt ihan hyvin, kun jääkaappi on taas täynnä terveellistä ruokaa, kiitos äiskän, joka käytti mua eilen autolla kaupassa. Nyt löytyy siis kanaa, naudan jauhelihaa, tonnikalaa, kasviksia sekä tuoreena että pakasteena, rahkaa, skyriä, munia, puuroa, mehukeittoa ja raejuustoa. Eiköhän noilla mennä nyt taas muutama päivä.

Viimepäivinä oon saanu tutustua tosi tarkoin telkkarin, areenan, katsomon ja ruudun tarjontaan, omaan sohvaan ja reitteihin siitä jääkaapille ja vessaan. Vanhana suunnistajana voin kertoa, että reitinvalinnallisia haasteita ei juurikaan ole ollut eikä sen suurempia pummejakaan ole tullut. Lisäksi onnistun silmät kiinni valitsemaan leffahyllystä haluamani elokuvan ja muistan Hukan lukujärjestyksen suunnilleen ulkoa, kun olen vähän väliä miettinyt, missä jumpassa voisin nytkin olla. Sairasta, tiedän :D

Täytyy myöntää, että olen maailman huonoin sairastamaan, olemaan poissa jumpasta tai yhtään mistään muustakaan normaaliin elämään liittyvästä asiasta tai tapahtumasta. Samat jumpat toistuu joka viikko, LesMillseissä jopa samat ohjelmat pyörivät viikosta toiseen aina sen onko se nyt kolme kuukautta. Siltikään en halua jättää mitään väliin. En ole vielä jotenkin tajunnut sitä, että ne jumpat kyllä siellä odottaa minua seuraavallakin viikolla. 

Mitä sitten, jos vaikka lemppariohjaajani pitääkin yhtäkkiä viimeisen jumppansa ja minä olen poissa? Tai suosikkitanssituntini pitäminen lopetetaan kokonaan? Mitä, jos vaikka kaikki tutut jumpparit vaihtuu sairasteluni aikana tuntemattomiin kasvoihin ja se turvallisuuden tunne, joka tunneilla on, onkin mennyttä? Koska niin voi tapahtua!

Kuulen tässä kohtaa kaverini sanovan: "Anna, mitä v***ua? Hengitä!" 

Ehkä se olisi tarpeen tosiaan. Ymmärrän hyvin sen, miksi en nyt voi lähteä treenaamaan. Ymmärrän, etten edes jaksaisi. Ja ymmärrän senkin, että tällainen hermoilu treenien ja jumppien väliinjäämisestä on jokseenkin vähän outoa. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että miksei tämä flunssa voi vaan parantua.

Onko kukaan muu niin koukussa treeniin, että osaa salinsa jumppakalenterin ulkoa? Uskooko kukaan muu, että maailma muuttuu radikaalisti sinä aikana, kun itse sairastaa kotona neljän seinän sisällä? Onko kukaan muu sitä mieltä, että oon oikeasti todellinen sekopää? :D

Nyt saatte täyttää mun whatsappin, facebook-seinän, instagramin, tekstiviestit ja kommenttiboksin vakuutteluilla siitä, että NE JUMPAT ON SIELLÄ VIELÄ, KUN OLET PARANTUNUT!

-Anna