Huominen on huomenna, mutta sen puolella ei silti enää syödä

Lauantaina päätin aloittaa sakerittoman maanantaina ja harkitsin jopa detox-tyylistä ruokavaliota. Luovuin detox ajatuksesta ja päätin ottaa käyttöön superdieetin ruokavalion.

Pieniä muutoksia aiemmin käyttämääni ruokavalioon tein kuitenkin. Aamuisin aion syödä aamupuuron, se vain on niin hyvää ja minusta hyvä aamupala. Eli aamupala menee kaurapuuro-raejuusto-mehukeitto/marjat -kombolla toistaiseksi. Lisäksi jos ja kun rahka potkii takaisin ylös heti nielemisen jälkeen, voin syödä sitä Lidlin ihanaa rahkajogurttihässäkkää. Protskuja on vähän vähemmän, mutta hiilareiden määrä kutakuinkin sama. Muuten mennään aika tiukkaan ohjeiden mukaan. Ja päätin, että juhannukseen asti voi olla tiukemmalla linjalla. Ja ilman niitä herkkuja! Jätskiä ehtii kyllä syyä juhannuksen jälkeenki ;)

Vielä en oo päättäny teenkö joka viikko superin mukaan ruokavaliomuutoksia. Viimeksi olin pari viimeistä viikkoa niin loppu, kun treenasin oman mieleni mukaan ja huomattavasti enemmän kuin dieetin ohjelmat neuvoo. Ei siis välttämättä ole järkevää vähentää ruokamäärää niin pieneksi, mutta katsellaan mitä se kroppa sanoo.

Kun tietää, että tällainen suuri ponnistus alkaa seuraavana päivänä eli HUOMENNA, on varmaa, että sen yhden päivän ajan homma leviää täysin käsiin. Ainakin omalla kohdallani voin kertoa, että näin kävi.

Äitien päivän kunniaksi käytiin mummulla syömässä. Siinä kohtaa kaikki langat oli vielä ihan handuissa. Söin perunan, lihamureketta ja paljon salaattia. Otin jäätelöä ja marjoja jälkkäriksi kohtuudella. Okei ja yhden palan kääretörttua. Illalla päätetiin lähteä kaverin kanssa leffaan. Hän päätti myös alkaa sokerittomalle ja muutenkin terveelliselle ruualle. Henkistä tukea, kaveri samaan veneeseen, jes:) No mutta koska huominen on huomenna niin:

Koska olihan meillä puoli tuntia aikaa ennen leffan alkua! Pizza puoliksi, eipähän tarttetta poppareita!

Ja ainahan leffaan pitää karkkia ostaa!

Onneksi kuitenkin samainen murunen jäi luokseni yökylään ja aamulla homma näytti jo aika mallikkaalta, kun Oulujoen varressa eteni oikein reipas aamulenkki! Kestoa lenksulla oli hippasen reilu tunti ja sen jälkeen maistui kyllä kaurapuuro raejuuston ja mehukeiton kanssa hyvältä!

#aamulenkkiselfie #puuronaamat

-Anna

Oman itseni soimaamista ja matka pään sisälle

Aaargh! Otin äsken muka jotain "muutoskuvia", voi taivas! Mikä MUUTOS? Ei ollut tapahtunut mitään! En oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, sen verran oli surkeaa katseltavaa muutos yli kahdessa kuukaudessa. Jotain pientä jooo oli tapahtunut, mutta silti. Täytyy kyllä myöntää, että onhan homma sen superin jälkeen aika ajoin vähän karannut käsistä. On uponnut karsuja, suklaata ja muita herkkuja ja siihen päälle vielä oon juonu siidereitä, lonkeroita ja muuta alkoholia! 

Onnellinen oon siitä, että pienenpieni muutos oli tapahtunut positiiviseen suuntaan. Ja siitä, että kaikki on oikeasti itestä kiinni. Kuvien katselusta syntyi kuitenkin semmoinen raivo ja motivaatio, että saatte olla varmoja, että pääsen tästä sokerikoukusta eroon! No, miten? Seuraavassa vähän ajatuksen kulkua tältä aamulta, kuvien kattelun jälkeen.

Herranjumalaapua!! Mää luulin, että ois ollu parempi tilanne! HYI!

No söinhän mää just aamupalan ennen ko otin kuvat! Ei se kyllä niin paljon vaikuta, älä selittele!

Voi hitto! No, eikai se auta. Tästä on suunta vaan ylöspäin. Tai no toivottavasti kaikki numerot menis enemmänki alaspäin.

Mitä pitäis tehä? Ainaki jätän nyt ne sokerit pois. Oikein keskityn siihen. Ja KUNNOLLA! Ja pakko pysyä tuossa jääkaapin oveenkin kiinnitetyssä ruokavaliossa. 

Onneks ei oo niitä kesätöitä. Voi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan! Pitäähän mun kyllä opiskella, mutta se nyt menee, opiskelinhan mää superinki aikana. Sillon kyllä lintsasin välillä. No nyt en lintsaa!

Huomenna on se pirun äitienpäivä! Voi hitto! No, sen jälkeen on maanantai! Maanantaista on hyvä alottaa! Tai ei sittenkään. Pitää aloittaa heti. 

Pitäiskö tehä sellanen detox-juttu samaan syssyyn? Se vois olla semmonen hyvä alkupotkasu taas kerran. Googlaanpa niistä.

Joo emmä kyllä mitää yrttisettejä ala syömään. Mutta kiinnostais kyllä kokeilla tota maidotonta ja gluteenitonta. Vaikka kaurapuuroa haluan kyllä syödä. Detoxilla sita saaki syyä. Ainakin tuon ohjeen mukaan. Jos otan vaan tuosta nuo ruoka-aineet, mitä saa käyttää ja mitä pitää välttää. Joo niin mää teen.

Alotan sen sittenki maanantaina. Mutta en silti syö huomenna paljon kakkua.

Tästä pitää tehdä julkista. Onko se tarpeeksi julkista, jos kirjoitan sen blogiin? On se.

Nyt ollaan takaisin tässä hetkessä. 

Pullistelin just hauistani. Se on ehkä vähän kuitenkin kasvanut! ONNEKSI! Tahdon kivat lihakset käsivarsiin. Ja paljon voimaa! :D Noin se ajatus välillä karkaa!

Nyt se on siis julkista! Maanantaina eli ylihuomenna alkaa mulla sokeriton elämä. Mietin vielä vähän tuota detoxia ja sen toteutusta. Kerron sitten, millaiseen ratkaisuun päädyin! Mutta te jotka luette ja tunnette mut niin ette sitten anna mun syyä niitä karkkeja tai muuta sokeria! Ainakaan kahteen viikkoon. Tai kolmeen. 20 päivää on hyvä aika! Eli kolmannen viikon sunnuntaina voitte lopettaa sen näpeille läpsimisen. Sitä ennen väkivalta on sallittua.

-Anna

Kiitos ihmisille kolmella tasolla

Surkea ja laiska bloggaaja täällä hei! Viimeaikoina on ollut melkoista haipakkaa ja kiirettä, joten en ole ehtinyt postailemaan oikein mitään. Viimeaikoina olen ollut aika laiskalla tuulella, en ole muutamaan viikkoon tehnyt oikein mitään enkä siten myöskään kirjoitellut blogia. Anteeksi, parannan tapani. Heti tähän perään on esitettävä toinenkin anteeksipyyntö, joka kuuluu näin: Samasta laiskuuskaudesta johtuen, ei ole myöskään yhden yhtäkään kuvaa. Kivaa, jos joku jaksaa vain lukea. Itse en välttämättä jaksaisi, mutta lupaan kirjoittaa asiaa.

Sitten asiaan. Mulla on paljon tuttuja ja kavereita, enkä kauheasti ujostele uudessakaan porukassa. On sellaisia henkilöitä, joita moikkaan, kun tullaan vastakkain ja sellasia henkilöitä, joiden kanssa saatan jäädä hetkeksi juttelemaan. Minusta näitä ihmisiä kutsutaan tutuiksi.

Seuraavalla levelillä on kaverit. He ovat niitä, joiden kanssa edellä mainittujen "tuttu-toimintojen" lisäksi vieteään aikaa. Saatetaan istua ilta yhdessä, käydä kahvilla tai vaikka lenkillä. Niitä ihmisiä, joiden kanssa voi parantaa maailmaa yleisellä tasolla. Puhua vaikka ydinvoimasta ja tuulivoimasta tai miettiä, mitä kukkia hankkisi kesäksi parvekkeelle.

Viimeisellä tasolla notkuu sitten ne oikeat rakkaat, omat murut, ystävät. En tiedä, moniko erottelee ystävät ja kaverit toisistaan eikä sellaista viivaa ehkä voikaan ihan yksiselitteisesti vetää. Yhdelle avaudutaan miehistä, toiselle siitä roikkuvasta pyllystä ja kolmas saa kuunnella vuodatukset opiskelustressistä ja siitä johtuvasta ahdistuksesta. Nyt ne henkilöt, jotka huomaavat kuulleensa minulta kaikista näistä, taputtakaa itseänne olalle, teitä ei ole montaa. Ja teistä mää tykkään ihan hurjana! Ja myös teistä, jotka ootte kuulleet ehkä vain yhdestä noista tai ehkä kahdesta.

Ja kun palataan takaisin blogin aihepiiriin, lienee syytä kertoa, miten nää kaikki ihmiset vaikuttaa mun "projektiin". Ja vastaus on, että lähes kaikki vaikuttavas positiivisesti. Toiset ihan tiedostetusti ja toiset tietämättään. Toiset tsemppaavat treenaamaan, toiset syömään terveellisesti, jotkut näitä molempia. Sitten on niitä, jotka painaa jarrua, jos mulla meinaa mopo karata käsistä yleensä treenimäärien kanssa. Ja niitä, jotka osaa vaan aina sanoo ne oikeet jutut, liitty se sitten mihin tahansa. Osa tutuista on maininnu muutoksesta, osa kavereista ja ystävistä elää keskellä samantyylistä projektia kuin minäkin ja osa on käynyt läpi niitä överitreenailuja.


Vitsi, miten onnellinen oon teistä kaikista! Pusuja ja biisi parhaille muruille <3

-Anna

Treeniholistin vierotusoireet

Sitkeä flunssa on kyllä meikät löytäny. Viiettä päivää lämpöä ja tuntuu, ettei pienintäkään merkkiä parantumisesta ole ilmassa. Suututtaa, ärsyttää, v****taa, tylsistyttää ja raivostuttaa. Ruokailuthan menee nyt ihan hyvin, kun jääkaappi on taas täynnä terveellistä ruokaa, kiitos äiskän, joka käytti mua eilen autolla kaupassa. Nyt löytyy siis kanaa, naudan jauhelihaa, tonnikalaa, kasviksia sekä tuoreena että pakasteena, rahkaa, skyriä, munia, puuroa, mehukeittoa ja raejuustoa. Eiköhän noilla mennä nyt taas muutama päivä.

Viimepäivinä oon saanu tutustua tosi tarkoin telkkarin, areenan, katsomon ja ruudun tarjontaan, omaan sohvaan ja reitteihin siitä jääkaapille ja vessaan. Vanhana suunnistajana voin kertoa, että reitinvalinnallisia haasteita ei juurikaan ole ollut eikä sen suurempia pummejakaan ole tullut. Lisäksi onnistun silmät kiinni valitsemaan leffahyllystä haluamani elokuvan ja muistan Hukan lukujärjestyksen suunnilleen ulkoa, kun olen vähän väliä miettinyt, missä jumpassa voisin nytkin olla. Sairasta, tiedän :D

Täytyy myöntää, että olen maailman huonoin sairastamaan, olemaan poissa jumpasta tai yhtään mistään muustakaan normaaliin elämään liittyvästä asiasta tai tapahtumasta. Samat jumpat toistuu joka viikko, LesMillseissä jopa samat ohjelmat pyörivät viikosta toiseen aina sen onko se nyt kolme kuukautta. Siltikään en halua jättää mitään väliin. En ole vielä jotenkin tajunnut sitä, että ne jumpat kyllä siellä odottaa minua seuraavallakin viikolla. 

Mitä sitten, jos vaikka lemppariohjaajani pitääkin yhtäkkiä viimeisen jumppansa ja minä olen poissa? Tai suosikkitanssituntini pitäminen lopetetaan kokonaan? Mitä, jos vaikka kaikki tutut jumpparit vaihtuu sairasteluni aikana tuntemattomiin kasvoihin ja se turvallisuuden tunne, joka tunneilla on, onkin mennyttä? Koska niin voi tapahtua!

Kuulen tässä kohtaa kaverini sanovan: "Anna, mitä v***ua? Hengitä!" 

Ehkä se olisi tarpeen tosiaan. Ymmärrän hyvin sen, miksi en nyt voi lähteä treenaamaan. Ymmärrän, etten edes jaksaisi. Ja ymmärrän senkin, että tällainen hermoilu treenien ja jumppien väliinjäämisestä on jokseenkin vähän outoa. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että miksei tämä flunssa voi vaan parantua.

Onko kukaan muu niin koukussa treeniin, että osaa salinsa jumppakalenterin ulkoa? Uskooko kukaan muu, että maailma muuttuu radikaalisti sinä aikana, kun itse sairastaa kotona neljän seinän sisällä? Onko kukaan muu sitä mieltä, että oon oikeasti todellinen sekopää? :D

Nyt saatte täyttää mun whatsappin, facebook-seinän, instagramin, tekstiviestit ja kommenttiboksin vakuutteluilla siitä, että NE JUMPAT ON SIELLÄ VIELÄ, KUN OLET PARANTUNUT!

-Anna

Pusutunnustus

Kipeänä ollessani olen ihan avuton. Kykenemätön järjelliseen toimintaan tai toimintaan ylipäätään. 

Tänään vietin siis sairaspäivää kotona. Kamalan tylsä päivä. Olen monesti jutellut kavereideni kanssa tilanteista, joissa ei vain ole muuta tekemistä kuin syödä. Ja nämä kipeilypäivät on just niitä päiviä, kun parasta tekemistä, mitä keksii on syöminen. Sattui vielä tämä sairastelu niinkin hyvään saumaan, että eilen nappasin hullareilta mukaan laatikollisen Brunbergin suukkoja. Namimaiskis! 

Tältä näytti jääkaapissa eilen, kun sulloin pusut kaiken terveellisyyden keskelle.

Tunnustus tulee tässä: Söin tänään kymmenen (10!) suukkoa! Jestas sentään! Onneksi söin myös oikeata ruokaa! 

Tajusin kuitenkin hankkiutua eroon lopuista kaapissa säilömistäni herkuista ja soitin hätiin kaverini! Kiltti syöppöystäväni haki pois loput suukot (joita oli jäljellä hmm 12 ehkä), suklaat ja omarit. Vaihdossa pyysin kermaviilin ja kurkun, ne sain! :D 

Sellanen pikatunnustus tänään! Puss!

-Anna

Kroppa sanoi ei

Niin jäi lyhyeksi kuin kanan lento sekin kova treeniviikko. Kaksi ensimmäistä päivää sujui vallan mallikkaastija jumppakalenteriin kertyi merkintää niin pumpista, tansseista kuin spinnustakin. Ruokailutkin sujui niin hienosti, että melkein tuntui jo liian hyvältä.

Tänään sitten urheana menin Sh'bamiin tanssin sen eikä tuntunut pahalta. Otin tosin kevyemmin pitäen silmällä edessä olevaa pumppia ja zumbaa. Olin pakannut treenikassiin kaiken tarpeellisen: välitankkausjutut, pyyhkeet, vaihtovaatteet. Kaiken. Menin pumppiin ja lämmittely meni vallan hyvin, samoin kyykyt. Rintabiisissä huomasin, että käyn jotenkin hitaalla enkä pysynyt mukana kaikessa, selkäsarja tuntui raskaalta, mutta niinhän sen kuuluukin. Ojentajissa oli pakko välillä levätä ja haukkareissa ei noussut mikään. Ei sitten yhtään mikään. Tuli tosi huono olo, TOSI huono! Huimasi, sattui päähän, mahaan, jalkoihin ja iha joka paikkaan. Jokainen lihas oli tulessa, vaikkei niitä oltu edes treenattu. Ei auttanut kuin käydä kertomassa ohjaajalle, että nyt ei ole mitään järkeä jatkaa, on pakko päästä kotiin.

Teki tiukkaa päästä pukkariin. Sain vaatteet päälle ja menin venyttelysaliin makoilemaan ja nostin jalat ylös siksi aikaa kun tätini vielä jumppasi. Onneksi hänkin luopui jumppamaratonajatuksesta ja toi minut kotiin :) <3 Nyt makaan siis sohvalla täysin kyvyttömänä tekemään yhtään mitään.

Tilanteen vakavuutta kuvastanee hyvin se, että mulla on vieressä karkkikippo ja ei vaan pysty syömään. Ei maistu ollenkaan :( Olen silti erittäin tyytyväinen päätökseeni lähteä pois kesken, koska kuumemittari näyttää lähelle kolmeakasia ja silmät on ihan tulessa, mikä henkilökohtaisen kokemuksen mukaan meinaa, että kuume nousee vain. Peitto korville ja lepoa siis!

Täällä siis mennään nyt niin kauan kuin on tarpeellista!

En tiedä, miten saatankin aina sairastua niin huonoon aikaan! Nyt oli viikonlopulle varattu hotelli ja kaikki Tahkolta. Luvassa oli siis Extreme Run. No eipäs sitten juosta sitäkään. Olen kuitenkin hitaasti, mutta varmasti oppinut, että terveys edellä ja flunssankaan kanssa ei ole leikkimistä! Kokeillaan sitä kovaa treeniviikkoa sitten uudelleen, kunhan tästä toivutaan :)

-Anna

Back to business

Voi tätä onnen määrää, kun parin viikon löllöttelyn jälkeen neiti pääsi taas urheilun makuun! Viimeiset kaksi viikkoa meni siis ihan völlätessä treenien suhteen. Ensimmäisen löllöviikon pidin tietoisesti, olin mennyt niin kovaa jo jonkin aikaa, että päätin vähän kevennellä. Jälkimmäinen taas tuli vähän kuin vahingossa, kun alkuviikko meni puolikipeänä ja loppuviikko oli yhtä hulinaa, että ei vain yksinkertaisesti kerennyt. Vaikka kerkesin kyllä makoilla sohvalla.. Tää on tää mun logiikka! No, mutta se on mennyttä se ja uusi lehti on käännetty.

Viikonlopun aikana käänsin jo ajatuksia tulevaan viikkoon, treenitahdin muutokseen ja uuteen ruokavalioon. Totesin, että superdieettiruuissa on mun kulutukseen nähden liian vähän energiaa. Karkeasti laskettuna ruuasta tuli sellainen 1500 kcal ja kulutuksen ollessa sen 1400 kcal joinakin päivinä niin ei kyllä illalla treenien jälkeen olo ollut yhtään millään tapaa energinen niinkuin treeninjälkeen yleensä. No tein sitten vähän niinkuin oman pään mukaan itselleni ruokavalion käyttäen kuitenkin pohjana tuota SD:tä. Ja sitä paitsi viime viikkohan oli viimeinen dieettiä muutenkin, joten omat aivot oli otettava käyttöön jokatapauksessa. Samalla suunnittelin myös tän viikon treenit ja ahhh, kuinka ihana olo, kun tietää, että pääsee käyttään lihaksia just silleen ku ite tykkää! Ohjelmassa siis pumppia, RPV:tä, kaikki ihanat tanssitunnit ja jotta voin kehua parantaneeni tapani venyttelyn suhteen, lisäsin ohjelmaan myös venyttelyjä ainakin kolmelle päivälle!

Tällaset hienot lappuset askartelin itelleni jääkaapin oveen muistutukseksi, mitä syyään millonki.

Tänään siis palasin tositoimiin monessakin mielessä! Ensinnäkin siinä mielessä, että kävin pumpin, sh'bamin ja venyttelyn. Toiseksi menin kävellen salille. Se on tositoimiin palaamista siksi, että talven ajan kävelin salille. Reippaana, melkein joka päivä. Kolmas asia on sitten se itsensä nolaaminen. Jos jossain, niin siinä olen hyvä :D

Näin reippaana virne naamalla tallustelin pumppaileen tänään!

Sitten siihen hölmöilyyn! Tapahtuma herätti hilpeyttä ainakin Hukan henkilökunnassa. Omistan siis kaksi SmartShake-sheikkeriä, joissa on ne kivat pienet kupit joihin voi laittaa protskujauheen odottamaan sheikkailua. No olin taas punninnut jauheet sinne pohjakuppiin ja pumpin jälkeen onnellisena kippasin ne itse sheikkeriin ja plop, tiputin sen kupin mukana sinne! Sormilla kaivaessa se meni vain syvemmälle. Yritin aurinkolaseilla, pinnillä, kynällä ja jopa käänsin koko systeemin ylösalaisin ja hakkasin pyötää vasten, eikä tapahtunut mitään! Nöyränä tyttönä sitten menin "respaan" ja pyysin lainaksi saksia! Kolme Hukan työntekijää siinä ihmetteli ja naureskeli mulle ja mun kanssa. Yksi heistä keksi, että veitsi voisi toimia! Hän haki veitsen ja sain protskuni! Kiitos vain huipusta palvelusta Hukkaan!

Näin siinä siis kävi!

Onneksi en yleensä osaa suhtautua vakavasti itseeni, joten selvisin tästä hyvillä nauruilla ja instagram-päivityksellä ;)

-Anna

Onnea on...

Niin mikä?

Tiedän, että tää kuulosta niin kliseiseltä ja suoraan näin elät oikein -oppaista kopioidulta pupulta, mutta sanon sen silti. Mulle onnea on monet pienet asiat, jotka täyttää mun arjen. Voin rehellisesti sanoa, että oon tosi onnellinen ja ilonen ihminen, eikä sitä tarvi salata tai pitää omana. Oon siis nyt päättäny jakaa sen teijän kanssa, koska onhan teitä ehkä jopa kolme, ketkä tätä lukee ;)

Mun mielestä sanonta "jokainen on oman onnensa seppä" on niin totta. Kaikilla tuntemillani ihmisillä on perusasiat kunnossa eli löytyy koti, puhdasta vettä ja rahaa ruokaan. Silti ärsyttävän moni heistä nurisee jatkuvasti jostakin, miksi? Ensimmäisellä on jatkuva kiire, toisella hirveät mahamakkarat tai iso pylly ja kolmas ei löydä itselleen poikaystävää, ei sitten niin millään.

Oon joskus kuullut, että valituksen aiheita on kahta tyyppiä:
1. Asiat, joihin voi itse vaikuttaa.
2. Asiat, joihin ei voi vaikuttaa.

Väitän, että jokainen on jo päätellyt, mitä seuraavaksi tulee lukemaan. Ja tässä se tulee: jos valitat asiasta, johon voit vaikuttaa, lakkaa vinkumasta ja tee asialle jotain. Jos taas et pysty vaikuttamaan asiaan, josta valitat, niin siitä eipä siitä nurinakaan auta yhtään mitään. Asia pitää vaan hyväksyä.

On totta, että välillä elämä potkii päähän ja tulee niitä aikoja, kun ei van jaksa hymyillä koko aikaa tai edes puolia ajasta. Kyllä niitä on mullaki. Ne on niitä hetkiä, jotka muistuttaa siitä, että joskus on palattava perusasioiden äärelle. Alan muistamaan, mitkä on niitä asioita, jotka mut tekee onnelliseksi. Ja niitä on paljon! Tuoreet neilikat pöydällä, hyvä biisi, siisti koti, hyvä jumppa, hitaat aamut ja sopivan kiireiset aamut, jolloin ei tarvitse odottaa, aurinko, lihaskipu ja puhtaat lakanat. Ihan vain muutamia mainitakseni. Ne on niitä pieniä asioita, joista sen hymyn voi napata. Jokaisen elämässä niitä on, ne pitää vain osata löytää.

Myönnän, että oon itsekin ollut melkoinen kitisijä! Aina oli jotain, mistä valittaa. Olin aina pahalla tuulella ja äkänen ku perseelle ammuttu karhu. Se oli kurjaa se. Jossain menneisyydessä, vuosi sitten tai ehkä kaksi tai enemmän, tein tietoisen päätöksen tulla onnelliseksi. Aloin spottailemaan pikkuisia asioita, joista tulin onnelliseksi. Ei mennyt kauaakaan, kun olin löytänyt melkoisen määrän näitä asioita. Seuraavaksi aloin lisätä niitä tietoisesti arkeeni. Nykyisin en lisää päiviini mitään tai tee tietoisesti mitään. Onnellisuudesta on tullut ehkä jo tapa. Hyvä tapa. Joskus se unohtuu hetkeksi, mutta hyvin nopeasti löytyy takaisin :) Ja pakko sanoa, että mää kyllä elän tällä hetkellä sellasta, elämää, jota haluan. En vaihtas sitä kenenkään toisen elämään. Ehkä pieni elämäntaparemontti tuolla onnellisuuspuolellakin on siis tullut tarpeeseen!

Mulla on tuollanen taulu, jossa lukee "Happiness is not a destination. It's a way of life." Ja niinhän se taitaa olla. Ehkä määkin oon nykysin elämäntapaonnellinen! Toivottavasti ruutujen sieltä puolen löytyy muitakin ;)

<3: Anna

Vaatehämmennys ja juoksukauden avaus

On kertakaikkisen hämmentävää mennä kaverin vaatekaapille ja sovittaa jotain ja todeta, että tuo sun vaate mahtuu mun päälle! Ystäväni on pienentynyt myös viime aikoina paljon ja on nykyisin kauhean hyvän ja terveen näköinen! (tiedän, että luet tämän A<3) Tää muru on ollu mulle kauheen iso apu ja se tyyppi, kenen kanssa saan puhua jumpista, treenaamisesta ja ruuista. Pohtia sitä millä voi korvata minkäkin ruokavaliossa ja luottaa, että saa hyvää ja terveellistä ruokaa, kun menee kylään!

Mutta ne vaatteet. En olis ikinä uskonu, että mahun jonku mun kaverin vaatteisiin! Siis mitä ihmettä. En oo ikinä aatellu, että tää kyseinen kaveri olis ylipainonen tai mitenkään iso! Ja nyt yhtäkkiä mulla on läjällinen niitä vaatteita, joita se on käyttäny. Niin outoa. En ymmärrä.

Oon jotenki tosi tyytyväinen ja onnellinen mun uusista, kaverin vanhoista vaatteista. Ja siitä, että ne mahtuu! Enkä kyllä ikinä aio kasvaa enää ikinä niin isoksi, ettei ne mahtuis. Päin vastoin, aion olla vielä pikkuriikkisen pienempi, jotta saan taas ostaa uusia!!

Mä A:n vanhoissa vaatteissa! Kiitos muru <3

Joskus ennen muinoin vuosi pari sitten juoksin aika paljon. Tykkäsin siitä, kunnes kyllästyin. Olen suhteellisen helposti kyllästyvää sorttia ja vaadin muutosta yhdessä jos toisessakin asiassa vähän väliä! Hankin salikortin ja aloitin ryhmäliikuntatunneilla käymisen. Enkä ole katunut tai kyllästynyt. Olen rakastunut. 

Keväisin kuitenkin aurinko alkaa paistaa, tiet sulaa ja ilmat lämpenee. Olisi melkeinpä rikollista treenata vain sisällä. Siispä sunnuntai-iltava mökkireissulta kotiin palattuani kiristin jalkaan siniset adidakset ja lähdin kokeilemaan, osaanko vielä juosta! Lenkille kertyi pituutta noin 5 km, jonka jälkeen tuntui siltä, että voisin jatkaa ainakin toisen mokoman. Rullasi ihan tosi hyvin askel ja nautin juoksemisesta oikeasti. Ehkä käyn vastaisuudessa enemmänkin juoksulenkeillä, mutta en halua kyllästyä siihen uudelleen. Säitytetään siis kohtuus! Vaikka kerran viikossa, muuten saan jumpata ;)

Punainen takki ja siniset lenkkarit - perfect match! Or not so perfect?

-Anna

Mitä sitten, kun joku huomaa?

Huhhuh, mikä viikonloppu. Mökkiviikonloppu ehottomasti niiin huipussa seurassa, että harmittaa, kun se loppui. Mutta aika aikaansa kutakin, niinkuin äitini tapaa sanoa. Äidistä päästäänkin hienolla aasin sillalla mökkeilyn syyhyn! Tuo vitsikäs hahmo, joka minua on katsellut yli 21 vuotta, on katsellut maailmaa 50 vuotta. Huhhuh, miten vanha tyyppi! Iskäkin onnitteli äitiä: "Mittarissa on jo mummuikä!" En tiedä pitäiskö tämä tulkita vinkkinä.

Meitä oli siellä siis mummu, tätejä, serkkuja ja niitten puoliskoja sekä perhetuttuja. En ollut nähnyt kaikkia ihmisistä aikoihin eivätkä hekään siis minua. Jos nyt mietitään, että 168 senttiä pitkästä kropasta lähtee massaa sellainen reilu 20 kiloa, niin kyllähän se väkisin näkyy. Ja eikös se oli vähän se ideakin, että se näkyy. Ja tuntuu tietenkin. Täytyy myöntää, että kai se suurin motivoija on itsellä se ulkonäkö. Kuka tahansa näyttää paremmalta normaalipainoisena kuin valaan kokoisena. Eikä se mikään salaisuus ole.

Kaikkihan haluavat onnistua ja pystyä olemaan ylpeitä itsestään. Se kuuluu siihen, että ollaan ihmisiä. Kukaan ei halua pettyä itseensä tai tuottaa pettymystä jollekulle toiselle, joka on odottanut onnistumista. Itsehän en hirveästi huudellut, kun tein ensimmäisen päätöksen pienentyä. En halunnut kenenkään tietävän, jos epäonnistuisin. En voi vielä sanoa onnistuneeni, mutta en kyllä ole täysin epäonnistunutkaan. Tulokset tulevat hitaasti, mutta osaan jo olla luottavainen, että niitä tulee. Ja tiedän, että niitä on tullut.

Olen kuullut monenlaisia kommentteja, joista yleisin taitaa olla "Ootpa nää laihtunu!". Toiset on ollu varovaisempia ja kysyneet "Ootko laihtunu?". Oma lempparini on kuitenkin: "Sun naama on pienentyny niin paljon, että sun korvat näyttää isommilta!" :D On ihan hyvä ja mukava, että muutos huomataan, vaikkei sitä itse aina huomaa tai tajua. On myös ihan kivaa, kun joku sanoo hoksauksensa ääneen! MUTTA mää en osaa ollenkaa suhtautua noihin kommentteihin!

Oon miettiny, että mitä niihin kuuluu vastata! "Kiitos" ? "Joo, oon laihtunu 20 kiloo, näkyykö se?" ? "No joo, innostuin jumppaileen vähän." ? Oon tähän asti kuitannut kaiken olan kohautuksilla tai puheenaiheen vaihdolla. Tavallaan typerää, mutta toistaiseksi en ole keksinyt parempaakaan.

Tätä oon miettiny viimeaikoina aika paljon, kun kommentoinnin määrä on lisääntyny hurjasti. Mitä niihin kommentteihin pitäis vastata?

-Anna

Tankkauspäivä. Cheat day. Huijauspäivä. Syö mitä haluat -päivä. Vapaasyöntipäivä.

Niinpä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ja täytyy myöntää, että kyllä minäkin sitä odottelin! Suunnittelin mietin ja ajattelin, mitä kaikkea vaan PITÄÄ MUISTAA SYÖDÄ! No soinkö puoliakaan niistä eväistä, mitä olin suunnitellut? En.

Mutta sen, mitä olin oikeasti odotellut, oli aamupuuro! En tiedä, kuinka outoa on se, että 21-vuotias nainen rakastaa aamupuuroa ja oli surullinen, kun huomasi, että siitä pitää luopua. Näin kuitenkin on ja menin illalla aikaisin nukkumaan vain siksi, että aamu ja aamupuuro tulee nopeammin! Ja sitä olikin ihan kunnollisen kokoinen annos, 70 grammaa kaurahiutaleita! Kaiken lisäksi puuroon sai laittaa hilloa! Lautanen ja masu tulivat kyllä täyteen!

Puuroannos, joka maistui ehkä parhaimmalta ikinä!

Tankkausta varten oli annettu tarkat ohjeet, mutta vaihtoehtona oli toteuttaa päivä, kuten itse haluaa. Valitsin tietysti oman pään mukaan menemisen. Kukaan ei tainnut yllättyä. Pidin muutenkin vapaapäivän koulusta ja vietin kivan, rennon päivän itseni, veljeni ja hänen tyttöystävänsä sekä myöhemmin vielä äitin, äitin kaverin, tätin ja mummun kans. Pakko sanoa, että oli tosi mukava päivä!

Kävin siis isoveljen ja tämän tyttöystävän kanssa lounaalla opiskelijaravintolassa. Ja oli ihanaa napata lautaselle riisiä ja porsaanleike ja päälle kastiketta! Ja kylkeen vielä sämpylä. Ja juomaksi tietenkin sitä suurta rakkauttani, MAITOA <3 Otin mää myös salaattia. Vähän.

Lounas. Lasissa maitoa <3

No lounaalta tietenkin matka jatkui Makuunin irttarihyllyille! Namnam! Mukaan lähti pään kokoinen pussi karsua! "IHANAA", ajattelin, mutta jouduin kokemaan pettymyksen, kun karkit ei maistuneetkaan niin hyvälle :( mutta söin niitä silti jonkin verran ja jaoin loput kanssaihmisten kesken!

Isoveli oli ton pussin herkullisuudesta vähän eri mieltä kuin minä!

Mutta nuo karkit on mun rakkaus! Ne sentään maistu yhä hyvältä!

Illalla söin sitten vielä mummun savustamaa lohta, salaattia, perunasalaattia ja patonkia. Näistä ei kuvamateriaalia ole, mutta vannon, että söin yksikseni ainakin yhden kokonaisen valkosipulipatongin! Ja kun kyseessä oli mammani yllärietukäteisviiskymppiset, niin oli tietty pakko syyä kakkua kans! Ja juoda jättimäinen ämpärillinen kahvia maidolla, NAM!

Puuttuko meiltä nolla?

Illalla oli kyllä hyvä käydä masun viereen nukkumaan! 

Viime viikolla oli kyllä paljon muutaki äksöniä! Käytiin kotikaupungin exculla opiskelukamsujen kanssa. Vierailtiin Oulun energialla ja Fermionilla. Molemmat vierailut oli mielenkiintosia, etenki Fermion oli tosi hyvä :) Mutta tärkeintä tuossa päivässä oli kuitenkin tämä:

Maailman komeimmat haalarit!

Ja aurinko paistaa!

Näitten lisäksi hemmottelin lauantain vielä itseäni rakkausystävän seuralla ja hyvällä leffalla:

Ikuiset lapset ja ihana leffa!

Viime viikko oli ihana! Tässäkään viikossa ei tähän asti ole ollut valittamista! Treenejä keventelin tähän viikkoon vähän kipeän takareiden ja pakaran takia. Luulen, että keventely tekee kyllä ihan hyvää, kun treeni tahti on ollut aika tiivistä! Kunnolla kehonhuoltoa ja venyttelyä ja mukavia kevyitä treenejä!

-Anna

Treenionnea

Vitsi mää rakastan treenailua ja kaikkea siihen liittyvää! Musta on ihanaa suunnitella ja miettiä, mitä tekisin salilla, kirjata ylös painoja ja toistomääriä, huomata, että oijoi, tein isommilla painoilla kuin viimeksi. Tykkään myös pakata treenikassia ja valita hyllystä, millä topilla ja trikoilla tänään urheilen. On kivaa punnita palkkarijauhe sheikkerin pohjalokeroon ja sekoitella treenin aikana juotava juoma valmiiksi ennen salille lähtöä.

Perusvarustusta salilla

Parasta treenailussa on kuitenkin se fiilis, mikä tulee hyvän treenin jälkeen. Kun tuntuu, että pukkariin vievät portaat ei vaan onnistu jalkatreenin jälkeen tai suihkussa ei voi pestä hiuksia, kun ne kädet ei vaan nouse. Silloin tietää, että on tehnyt ja tuntee elävänsä. Ja ehkä ihan pikkuriikkisen toivoo kuolemaa :D Silloin on lupa näyttää ihan hirveältä ja kun on hikoillut kuin pikkuinen sika, muutkin tietää, että nyt on ollut hyvä treeni.

Kävin lauantaina tekemässä jalkatreenin ja voin kertoa, että vieläkin (tiistaina) on lähentäjät kipeät. Sunnuntai-iltana kävin kylläkin myös pumpissa ja kyllä oli hapokkaat kyykkysarjat, vaikka vähensin suosiolla painoa normaalista. Oon myös päättäny tehä jokaisen salitreenin päätteeksi jonkulaisen vatsalihastreenin. Myönnettäköön, että aika lyhyitä oon tehnyt, mutta ehkä se annetaan anteeksi, jos oikeasti teen niitä joka kerta. Ehkä. Ajattelin myös taas koittaa lisätä venyttelyä. Sille pitäisi vain koittaa löytää kunnolla aikaa.

Terkkuja hooverista ja todisteita vatsatreenistä.

Alotin venyttelytkin jo.

Luulin, että kevät oli jo täällä, mutta sitten kävikin näin.

Tämän viikon jumppailut aloitin eilen Sh'bamilla ja jatkan tänään olkapää-rinta-treenillä salilla ja sen jälkeen ehottomasti tän hetkinen lemppari tanssitunti JustDance. Ohjelmassa myös kandin kirjoittelua hirveällä raivolla ja dieetin tankkauspäivä! Niistä lisää myöhemmin :)

-Anna

Lomarepsahdus, mutta ne tulokset

Loppuloma meni tosi kovalla vauhdilla ja kirjoittelu jäi kokonaan muutamaksi päiväksi! Nyt kuitenkin back in business, monessakin asiassa. 

Aloitetaan vaikka tuosta repsahduksesta. Vietin yhden baari-illan Levillä, no söin kyllä kiltisti iltapalarahkani baaripöydässä enkä juonut yhtään annosta alkoholia, valitsin kokis-lightia. No menikö myöhään? No meni. Tai ehkä aikaseen ennemminkin. Nukkumaan menin aamulla kasilta, kun olin ensin syönyt aamupalan, myös ohjeen mukaan. No loppupäivä menikin vähän siinä ja tuossa, kun en oikein itsekän tiennyt olinko hereillä vai nukuinko. Sorruin sitten tähän "samaan konkurssiinhan se menee" -ajatteluun ja seuraavakin päivä meni pyllylleen, kun tarjoutui mahdollisuus syödä ulkona ja täti tarjoaisi. Yritin kuitenkin valita terveellisesti. Jäi yritykseksi. Ups. Lauantaina oli naisten päivä. Silloin ruokana oli kanasalaatti, joka periaatteessa sopii ruokavalioon, tosin en punninnut sitä ja sen jälkeen söin palan mutakakkua. Mutta muuten pysyin erossa herkuista. Se on minusta ihan hyvin! Eilen, eli sunnuntaina en sitten taas syönytkään juuri mitään. Lepäilin ja makoilin ja nukuin, joten nälkä ei ollut mikään hurja. Eihän silloin kukaan muista syödä?

Tänään palasin ruotuun kuitenkin. Söin aamupalan. Ja lounaan ja välipalan. Lounaan söin kyllä koulun salaattibaarista, kun ei sattunut kotona olemaan valmiina evästä. Mutta se annos sopii ihan hyvin dieettiin, kunhan valitsee salaattiin sallittuja rehuja. Sitä paitsi sieltä saa lohta. Nyt on taas intoa täynnä tai ehkä puoliksi täynnä, niin eiköhän näillä mennä vapaasyöntipäivään asti :D

Ajattelin sitten illalla, että motivaatioksi itselleni punnitsen itseni ja teen vähän mittauksia heti aamulla. No oli niin kiire, että mittasin vain yhdestä kohtaa ja kävin puntarilla. Navan kohdalta oli lähtenyt 2,5 cm jotain pois, toivottavasti rasvaa, ja painoa oli 2,7 kg vähemmän kuin ensimmäisenä maanantaina. Hassua. Ajattelin, että olisin vain lihonut :D Mutta hyvä näin, motivoi tuokin.

-Anna

Aamulenkki ja rinteessä

Tänään kävin dieetin ensimmäisen aamulenkin. Mikä lintsari, kun en aiemmin oo niitä tehny. Hyi minua! No nyt kuitenkin yksi muista lomailijoista lähti seuraksi ja käytiin reilun puolen tunnin kävely. Käytiin muunmuassa testaamassa Levin lastenmaan sompahissi. Ei toiminut. Lenkin jälkeen sain kunnon aamupalan, joka sisälsi rahkaa, mehukeittoa, marjoja ja munan valkuaisia. Niin ja yksi keltuainen.

Aamun kuvasaldoa

Kun aamupala oli löytänyt tiensä masuun ja olin ottanut sohvalla vielä aamupäiväunet, päätin lähteä verestämään niitä paljon puhuttuja lautailutaitoja. No olihan ne siellä tallella, mutta sisäinen hurjapääni ja vauhtihirmuni eivät kyllä päässeet oikein valloilleen. En pyllähtänyt kuin pari kertaa, mutta vauhti oli kyllä melko hidas. Itsesuojeluvaisto selkeesti lisääntyy, kun tulee vanhemmaksi. No onneksi kuitenkin ohitin alamäessä vielä muutaman keski-ikäisen naisen ja pari pientä vaahtosammuttimen kokoista menijää. Onneksi meitä vauhtia ja vaarallisia tilanteita kaipaamattomia varten on hyviä pitkiä ja loivia rinteitä.

Tällä kuvalla kiusasin yliopistolla ahkeroivia kamsujani!

Terkut Leviltä, mä rupeen iltapalalle :)

-Anna

Eka viikko takana, lomaviikko edessä

Kyllä vain! Ensimmäinen viikko alkaa olla takana päin ja on kyllä mennyt tosi hyvin! Treenit on tehty ja tuntuu, että jaksaisi treenailla enemmänkin. Johtuu ehkä siitä, että treenimäärä vähän väheni siitä, mitä normaaliin viikkooni on kuulunut. Mutta täytyy kyllä myöntää, että eväiden kanssa neppailuun ja syömiseen on mennyt sen verran enemmän aikaa kuin normaalisti, että enempää ei ehkä olisi ehtinytkään.

Loppuviikko oli yhtä hurakkaa ja kiirettä, kun puhelin hajosi, parin viikon pyykit oli pesemättä, oli tenttiä ja selostusten palautusta, lisäksi hiihtoloma läheni uhkaavasti. Tästä syystä mulla ei oo vielä minkäänlaista dataa ensimmäisen viikon tuloksista. Siis numeerista dataa. Fiiliksiä on sitäkin enemmän. Olo on ollut ihan tosi hyvä koko viikon, mitä nyt keskiviikkona oli hitusen verran nälkä illan Zumban jälkeen. Maha on ollut tosi hyvässä kunnossa ja olo on keventynyt. Eilisaamun pikaisen mittauksen perusteella oli lähtenyt vyötäröltä puoli senttiä, mutta tuohon tulokseen en kyllä luota, sen verran se oli huitastu mittaus :D

Eilisaamu oli kiireinen. Olin jättänyt pakkaamisen aamuun ja sen lisäksi piti laittaa tietenkin eväät päivän automatkalle. Rasioihin eksyi kokonainen kurkku, paprikaa, salaattia ja pari sipulia paistettuna sekä kanaa. Lisäksi oli välipalana marjoja, pähkinöitä ja protskupatukka. Matkalla mulla oli siis omat eväät, herkkuna PepsiMaxia. Kuskilla oli jättiläismäinen irttaripussi ja toinen matkakamu söi Hesellä.

Eilisen automatkan evästystä

Vietän hiihtolomani siis Levillä. Täällä istuskelen nytkin mökin sohvalla naputtelemassa konetta. En jaksanut lähteä tänään rinteeseen, murtsikka sukset ei tälle reissulle edes päässeet mukaan. Tämä päivä menee siis salitreenillä ja jonkinlaisella ulkoilulla. Ehkä saan houkuteltua jonkun mun kanssa mäenlaskuun illalla!

Nyt, kun oon lomalla isommalla porukalla, enkä siis syö yksin, päätin, että syön toisen aterian muiden kanssa. Siis samaa ruokaa. Sitä en siis punnitse, mutta yritän arvioida silmämääräisesti, että syön suunnilleen sen verran kuin viime viikolla vastaavalla aterialla. Näin ei tarvitse säätää ja tehdä aina eri eväitä, kun valmistusastioitakaan ei ole tarjolla kuin yhden ruuan valmistukseen kerralla. Muut ateriat menee sitten ihan ohjeen mukaan. Ja punnittuina. Treenit meinaan myös tehdä. Täällä kuitenkin on kuntosali tarjolla. Aion tosin myös lautailla. Rinnepäivän jälkeen ei ehkä jaksa lähteä salille enää, mutta joka päivä ei rinteeseenkään jaksa. Silloin siis salille ja lenksulle :)

Loppuun vielä ihanin ikinä näkemäni kanapala <3:

-Anna

Pikkukemisti keittiössä

Nopeat kuulumiset ja fiiliksiä toiselta dieettipäivältä tulee tässä!

Ohjeitten mukaan siis menty puolitoista päivää ja masu on täynnä. Aamupalan vermeistä saa aikaan hyvän smoothien, jota tuleeki sitten ihan kunnon annos. Päälle puoli litraa, huhu! Pitää alkaa heräämään aiemmin, ettei joka aamu tarvii juosta bussiin :D Myös toisen isomman aterian syömiseen multa eilen kului niin paljon aikaa, että salille vievä bussi meinasi jättää, onneksi kerkesin. Ja nyt tiedän, että aikaa pitää varata kunnolla.

Aloitin eilen ohjeiden mukaiset treenitkin. Kävin siis salilla tekemässä toisen annetuista ohjelmista. Oli kyllä ihan hyvä treeni, mutta treenin aikana juotava juoma oli niin hirveän makuista, että meinasi nousta samantien takasin ylös. Mutta hitto sentään, minähän opettelen siitä tykkäämään. Tai no, maistelen ainakin sen 10 kertaa.

Kokonaisuudessaan fiilis on tosi hyvä. Nälkää en oo nähny ollenkaan, mikä on hyvä kanssaeläjien kannalta. Treenailukin lähti hyvin eilen käyntiin ja tänään jatkuu kahvakuulatreenillä. Uskon, että jaksan kyllä tehdä näitä salitreenejä, kunhan pääsen myös ryhmäliikuntoihin. Hirveällä raivolla siis kuntosalin täydelliseen valtaukseen!

Sitten päästään tähän kemistin ongelmaan. Kun kaikki ruuat punnitaan, niin siinähän käytetään aina väliastiaa ja usein sitä evästä pitää käyttää aika monessakin astiassa ennen suuhun päätymistä. Sitä ruokaa jää aina sinne astioitten pohjille, mistä seuraa tietenkin se, että suuhun sitä päätyy vähemmän. Tiiän, että ne määrät on pieniä ja monikaan ei tuu ajatelleeksi koko asiaa. Mutta se on totta. Luulen tämän johtuvan kuitenkin kemistin tarpeesta saada kaikesta analyysikelpoista. Naurakaa vain. Nauran itsekin.

-Anna

Päivää ennen dieettiä

Tänään olen aloittanut dieettini menestyksekäästi kaatamalla aamusmoothieni osaksi pyödälle. No onneksi siitä jäi masun täytteeksikin. Oli nimittäin kova nälkä!

Eilisen päivän eli "viimeisen normaalin päivän" vietin hyvässä seurassa keilaillen ja tietenkin syöden hyvin! Pakko mainita, että voitin keilailuturnauksen yllättäen itsenikin huimalla määrällä täyskaatoja.

Taidonnäyte. En tainnut osua tuohon yhteen keilaan.

Keilausta kutsuimme urheilusuoritukseksi, jonka jälkeen on hyvä nauttia kunnon ateria. Suunnaksi siis Amarillo! Eikä kyllä tyydyttä mihinkään yhteen ruokaan. Syötiin pitkän kaavan mukaan, aloittaen alkuruuasta ja päättyen jälkiruokaan. Pää ruuan jälkeen maha oli niin täynnä, että ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin syödä jotain makeaa ähkyä helpottamaan. Seuraava kuvasarja kertoo lisää ruokailusta.

Illalla mun piti vielä mennä kaverin synttäreille. Voin kertoa, että ei mahtunut yhtään palaa kakkua tähän neitiin tuon äpöstyksen jälkeen. Eikä kyll mitään muutakaan syötävää koko iltana.

Pitkän mietinnän ja pohdinnan jälkeen, päädyin siihen, että julkaisen jonkinlaisia muutoskuvia. Tykkään itse lukea enemmän blogeja, joissa kirjoittaja on omana itsenään ja julkaisee myös kuvia. Kuvien julkaiseminen ehkä toimii myös jonkinlaisena motivaattorina. Joten tässä tulee aloituskuvat!

-Anna

Jumppapirkko salilla?

Niinpä! Mun on tosi vaikea ajatella itteäni salilla enää. Joskus kävin salilla paljonkin, silloin en tiennyt paremmasta. Nykyisin kuljen erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla melkoisen paljon. Ja tykkään niistä, tykkään todella!

Kirjaan kalenteriin joka sunnuntai treenit seuraavalle viikolle. Olen huomannut sen toimivan hyvin! En siksi, että se motivoi minua tekemään ne treenit, ei. Kalenteri ei kyllä motivoi mua yhtään mihinkään. Kyllä se on se fiilis, joka treenin jälkeen on, mikä mua sinne jumppaileen vetää! Tuolla toimivuudella tarkoitan siis sitä, että on paljon helpompaa suunnitella paikasta toiseen siirtymiset, syömiset ja aamuheräämiset, kun tietää mitä on luvassa. Oon sen verran menevänlainen henkilö, että äkkiä leviää homma käsiin, jos ei etukäteen suunnittele kunnolla. Eli viimeistenkin mielenterveyden rippeiden säilyttämiseksi ja ylimääräisen stressin minimoimiseksi jatkan kalenterin täyttämistä treeneillä!

Mutta takaisin siihen treenailuun. Olen jo tässä vaiheessa suunnitellut ensi viikon treenit ja laitoin sinne nuo SD:n treenit mukaan, lukuunottamatta aamulenkkejä. Aion nimittäin pitää ne tanssitunnit ohjelmassa ja ne saavat nyt ajaa aerobisten treenien asian. Noilla tanssitunneilla syke kuitenkin nousee vähän turhan korkealle optimaalista rasvan polttoa ajatellen. Mutta sen verran kyllä olen koukussa, että ei pysty luopumaan niistä. Ja uskon yhä, että ruokavalio on kuitenkin se mun elämään isoimmin vaikuttava tekijä.

Treenaajana olen vähän semmonen treenikamuja tarvitseva. Kyllä mää jotain käsien heiluttelu -treenejä, niinku esimerkiksi niitä kävelylenkkejä, pystyn tekee ite. Mutta antakaapa olla, kun pitäis saada joku tuntuun pahalta. Not gonna happen! Enkä tiedä yhtään mistä se johtuu! En ehkä uskalla laittaa siellä salilla niitä painoja niin paljon, että oikeasti kuolen sinne alle. Tarvin jonku joka kattoo, että pysyn kasassa raudan alla. Tähän siis kelpaa ihan kuka vain kaveri. Ei välttämättä tarvi olla se 300 euron tuntipalkalla vieressä perkelettä huutava PT vaan riittää, että joku pelastaa jos en jaksakkaan :D ja täytyy kyllä myöntää, että motivoi mua sellanen pieni kilpailukin, ketäpä ei! Ehkä juuri tämän takia käyn ryhmäliikunnoissa! On aina joku jonka kanssa salaa kilpailla, on aina joku joka kertoo mitä tehdään ja piiskaa tekemään. Jouduin viime viikolla vahingossa eturiviin jumppatunnilla ja kylläpä tuli hyvä treeni, kun ei vaan kehdannut tehdä puolikkaita toistoja ja vieruskaverin jalka nousi välillä korkeammalle. Siinä ehkä kiteytyy kaikki, mitä oon yrittänyt viimeisen vartin ajan pukea sanoiksi.

Lopuksi kuitenkin yllätän kaikki! Kävin eilen koeajamassa yhden SD:n treenin. Ajattelin, että on järkevää kokeilla, mitkä painot on sopivat ja muutenkin tsekkailla salilta suorituspaikat ja mistä mikäkin vempain löytyy. Huomasinkin heti, että liikkeiden järjestystä piti vähän muuttaa, jotta säästyy ylimääräiseltä aikaa vievältä paikasta toiseen ramppaamiselta. Kun liikkeet ja toistomäärät pysyvät samoina, luulen, että järjestyksen muuttaminen ei koko projektia kaada. Ainakaan tässä tapauksessa, kun treenin intensiteetti pysyy huomattavasti parempana hieman erillä järjestyksellä. Mennään nyt näin ainakin aluksi.

Jumppapirkko siis lähti salille. Ja meinaa lähteä jatkossakin!

-Anna

R niinkuin rahka ja raejuusto

"Miten pitkäks aikaa sää aattelit noita rahkoja kerralla ostaa?" Näin kysyi äitini eilen kaupassa, kun lastasin kärryyn 13 purkkia rahkaa. Omistan niin mageen mamman, että sain ekan ruokasatsin täyssponssattuna! Kelpas! Ja tällä hetkellä on jääkaappi ja pakkanen niin täynnä evästä, että ei oo kyllä ikinä ollu tässä kämpässä näin paljon ruokaa. 

Yleensä en kirjottele kauppalistoja vaan lasken, montako asiaa pitää ostaa ja sitten muistan kyllä. Ainakin melkein aina. Yleensä kauppa-asioita on  maksimissaan 10, joten muistaminen ei käy ylitsepääsemättömäksi ja sormilla voi auttaa laskemista. Eilen, kun sormia piti lähteä laskemaan kolmatta kertaa, tulin siihen tulokseen, että nyt tarvitaan kynä ja paperia. Raapustin siis kauppalistan, joka näytti tältä:

En tiedä, moniko yllättyy, että paperille kirjoitettu lista oli kadonnut siinä vaiheessa, kun pääsin kauppaan asti. Onneksi olin kuvannut sen puhelimeen! Nää nykyajan kameralliset ja muilla tavoin älykkäät puhelimet on kyllä monessa mielessä todella käteviä :D No, kaupassa käynti sujui melko nopeasti. Käytin härskisti hyväkseni äiskän sponssausta ja rahkan ja raejuuston lisäksi hamstrasin reilusti naudan jauhelihaa ja kanaa. Ne voi hyvin pakastaa! Toinen jättimäinen menoerä oli kaikki lisäravinteet. Niihin pelkästään meni varmaan sellainen pyöreä 100 euroa. Melkein pahaa tekee äitin puolesta, mutta itseppä tarjoutui!

Kun viimein sain ruoka säkit raahattua tänne pieneen yksiööni, tuntui, että koko koti on täynnä ruokaa! Pakasteet heitin heti pakkaseen, mutta muut appeet latasin pikkuruiselle ruokapyödälleni:

Näillä pärjään ekan viikon!

Onneksi olen kauhean järjestelmällinen ihminen ja päätin heti aloittaa preppailun. Säädin jauhelihat paistettuina oikean kokoisiksi annoksiksi ja pakastin. (Oikeasti vihaan ruuanlaittoa ja haluan sen mahdollisimman äkkiä pois huolesta.) Kaksi 700 g:n jauhelihapakettia riitti 14 annokseksi, vaikka nyt kyllä täytyy myöntää, että gramman heittoja tuli sen takia, että lihaa oli toisessa paketissa vain 693 g!! No se ei ehkä kauheasti kuitenkaan haittaa. Eihän tuo vaakakaan oo mikään absoluuttinen. Ja tämä pikkukemisti kärsi kyllä, kun ei ollutkaan 0,1 mg:n tarkkuudella punnaavaa analyysivaakaa vaan ainoastaan gramman tarkkuuksinen keittiövaaka! No lihat löysivät tiensä pakkaseen, vaikkei punnitustulokset olleetkaan labratasolla.

Siinä ne odottelee pakkaseen päätymistä. Ja syömistä!

Tänään aion tehdä saman homman kanojen kanssa! Mutta sitä ennen pitää tehdä vielä muita juttuja eli kulkeutua hallille tsekkaamaan vieläkö pesistä osataan pelata ilman mua. Vielä hetken kuitenkin nautin näistä viimesistä herkuista ennen rahkakuuria!

En oikein ymmärrä, miksei näitä löydy tuolta ruokavaliosta! Tää on monipuolinen salmiakkihedelmälakusuklaa-ateria!

No jätän irttarit ja muutki herkut ihan mielellään, jos se lupaa mulle pienemmän masun! ;)

-Anna

Etukäteisfiiliksiä ja lähtökohtia

Tänään ne sitten tuli. Ensimmäiset kuuden viikon superdiettaajien ruoka- ja treeniohjelmat. Ja siltähän ne näytti, että piti innostua vielä vähän lisää. En kyllä tiiä, miten se on edes mahollista! En meinaa jaksaa odotella ensi maanantaihin, että pääsen aloittamaan!

Ajattelin vähän avata mun omia lähtökohtia, syitä ja motivaattoreita tähän projektiin. Varmaan niitä on ihan hyvä saada itsellekin selvemmäksi ennen kuin homma tosissaan alkaa. Tavoitteita en ole vielä asettanut, mutta niistä voisin sitten kirjoitella erikseen myöhemmin.

Lähtökohtahan on se, että ylimääräisiä kiloja on riittämiin. Omin neuvoin ja oikeasti voin sanoa, että todella helpostikin olen päässyt eroon vähän reilusta 15 kilosta. Niinhän se on, että kun läskiä on paljon niin helpommin se siitä lähtee. Nyt on kuitenkin jonkin aikaa junnannut paino ihan paikoillaan, senttejä on jonkin verran lähtenyt, mutta siinäkään ei muutamaan viikkoon ole tapahtunut muutosta. Koen siis, että nyt tarvitaan jotain ohjeita henkilöiltä, jotka tästä asiasta oikeasti tietää. Lopullinen innoittajani juuri FitFarmin kuuden viikon superdieetille oli kaverini, joka on saavuttanut kuuden viikon aikana tosi hyviä tuloksia! Niinpä yhtenä unettomana yönä päädyin kännykälläni FitFarmin nettisivuille ja huomasin, että seuraava superdieetti alkaa ensi maanantaina. Päätin, että nyt on just se aika, kun mää kokeilen tätä! Käynnistin koneen ja ilmottauduin. Niin helppoa se oli.

Olen koittanut kertoa asiasta omille kavereilleni ja perheelle. Parasta, kun joku tietää, niin huijaaminen ja lipsuminen on vaikeampaa! Uskon myös, että aika moni jaksaa tsempata, jos meinaa itellä pettää kantti. Ei sillä, ettenkö luottais omaan itteeni ja siihen, että pystyn pitämään kurin, kyllä mää pysyn. Kuus viikkoahan seisoo vaikka päällään ;) ainaki melkein! En kuitenkaan ole ikinä aiemmin ollut vastaavalla dieetillä tai noudattanut muutenkaan hirveän tarkkaa ruokavaliota. Tämä on siis myös jonkinlainen itsensä haastamis- ja testataan kestääkö se kantti -projekti.

Tällä hetkellä treenaan aika paljon. Lähinnä käyn ryhmäliikuntatunneilla ja niitä saattaakin helposti kertyä 8-10 viikkoon. Se on paljon kyllä, enkä ole ehkä ajatellutkaan, kuinka paljon, ennen kuin nyt, kun sen tuohon kirjoitin. Ryhmäliikunnoista lemppareita on BodyPumpit, RPV:t ja eri tanssilajit. Mietinkin aika paljon juuri sitä, miten saan treeniohjelmastani järkevän. Haluan kuitenkin tehdä ohjeen mukaan, mutten millään haluaisi jättää etenkään tanssitunteja väliin. No pitää miettiä sitä tässä vielä ja kysellä vinkkiä, miten saan kokonaisuuden toimimaan.

Ruokapuolesta sen verran, että ruokaa on PALJON! En syö tällä hetkellä ollenkaan niin paljoa kuin ohjeissa näytti olevan. Siinä se ongelma onkin ehkä ollut, liian vähässä syömisessä. Syömisten suhteen meinaan pysytellä mahdollisimman tarkkana. Ei mitään sovellan nyt tämän näin ja tuon noin. Joskus voi tulla tilanteita, että ei yksinkertaisesti pysty hoitaa syömistä ohjeen mukaan, mutta pitää toivoa, että niitä tulee harvoin. Opiskelijana suurin ongelma lienee finanssipuoli. Syön itseni vararikkoon kuuden viikon aikana, mutta itseppäs olen polkuni valinnut. Näillä mennää. Ehkä äiti ja isi tulee vastaan, jos oikeen tiukaksi menee. Toinen asia, mika saattaa muodostua ongelmaksi on se muovirasioiden roudaaminen, siinä saattaa pää hajota. Mutta edelleen kuus viikkoa on lyhyt aika elämästä, kyllä ne rasiat mukana kulkee!

Sellasia alkufiiliksiä neljä yötä ennen alotusta!

-Anna